tiistai 18. tammikuuta 2011

Runo: Melankolia

Unohdin mitä piti sanoa,
kai se tulee mieleen
ennemmin tai myöhemmin.
Onko se minkään arvoista, jos se jää vain ilmaan,
mutta minähän sen ajattelin.
Se on minun, ja kaikkien.
Minun omassa mielessäni, muiden sanotun jälkeen,
muiden raiskaavien katseiden alla.
Voiko sydäntä polttaa karrelleen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti