Runo: 16:33

Tietämättömyys on valtaa,
vapautta ajatella omintakeisesti,
vapauttaa kiistää tosiasiat.

Tieto on tylsää,
kirjatietoa ilman kokemuksen hedelmää.

Runo: 16:31

Koko ajan tuntuu tapahtuvan samoja asioita,
historia toistaa itseään,
verhoudumme tietämättömyyteen ja typeryyteen.
Samat asiat tuntuvat uusilta ja tuoreilta, kuin uutiset, jotka luovat tulevaisuuden.

Typerinä kiellämme menneisyyden varjot, uhkea ihmiskunta marssii kohti voittoaan.

Runo: 16:28

Hiljalleen lepään sängyssä
tulipalo ympärilläni.
Liekit nuolevat ja syleilevät jalkapohjiani.

Heitän liekkien sekaan viskiä,
tuli kasvaa ja tanssii itsevarmasti.
Nauran ja heitän lisää.

Viskin loputtua avaan Virun Valkean,
syötän tulelle viinaa.
Tuli sammuu.
Helvetin virolaiset!

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, ennen kuin Harri Olli hyppää.

Runo:0:00

Haluan uskoa jälleensyntymiseen,
voin kokea jälleen nuoruuden,
ajatusten sekasorron tunteen, sydämen energisyyden.
Uskoa siihen, mitä on edessä, seurata valoa.
Nähdä toivoa tulevaisuudessa, kykyä tavoittaa päämäärä.
Hämmentyä jatkuvasti, tehdä asiat oikealla tavalla väärin.

En halua sydämeni kuolevan vanhetessani.
En halua kyynisyyden täyttävän elämänsuoniani.

Älä vihaa, rakasta.
Älä vihaa sitä, joka sinut petti.
Älä vihaa sitä, joka sinut ryösti.
Älä vihaa sitä, joka sinusta pahaa puhuu.
Älä vihaa sitä, joka vastustaa päätöstäsi.
Älä vihaa sitä, jonka mielipide poikkeaa omastasi.
Surullinen saat olla, mutta vihaan et saa kastaa itseäsi.
Älä korjaa väkivaltaa väkivallalla.

Varo  mitä sanot, sanasi jäävät elämään, ne vain muuttavat muotoaan.

Niin haluaisin tulla luoksesi ja sanoa:
"Sinä olet maailmakaikkeus, luot kaiken ympärillesi,
minäkin olen sinusta, luot hyvyyttä ympärillesi,
sinuun uskovat jumalattomatkin, saat kaiken paranemaan.
Tule mukaani, lähde jonnekin, minne vaan, pois täältä, kaiken odotusten ja silmien alta."

Maailmankaikkeus on suuri ihminen ja ihminen on pieni maailmankaikkeus.

Helvettiä sanotaan kurjaksi paikaksi, koska siellä palaa ikuiset lieskat - mutta minulla on aina ollut tulinen sielu.

Runo: 21:04

Huomenna aloitan matkani,
matkan Tavoitteiden valtakuntaan,
jota hallitsee Odotus.

Kasvottomia kasvoja ympärilläni,
kävellessäni punaisella matolla,
kiemurrellen ja kaarrellen.
Odotuksen edessä olen itsevarma, pystyn siihen.
Siihen se sitten jääkin, varmuus
jäljelle jää vain toivo ja enkelin siivet.
Odotus on päättynyt, toivoa sopii huomista,
tavoitteeni toista tasoa.

Ylioppilaskirjoitukset tuhoavat kykyni mielikuvitukseen.

Runo: 21:01

Pimeän talon näkymättömät asukkaat,
vinksahtaneita, pimeitä.
Isä hakkaa kättäänsä irti,
äiti lypsää joulukuusen jalkaa.

Perähuoneessa tytär pureskelee korvalehteään ja integroi,
poika kiduttaa huoneessaan kynttilää,
samalla tavalla kuin ihmistä:
happi pois.

Runo: 20:58

Kourallinen galakseja,
taskullinen tähtejä.
Tähtisumun höyry ympäröi minut.

Alus liikkuu hiljalleen,
tanssien tähtien kanssa.
Kun he vastaan kävelevät,
jaloillaanko.
Minulla ei ole  muuta kysyttävää:
"Onko Jeesus sovittanut teidänkin syntinne?"

Taidetta kadunkulmassa.

Käyn usein kävellen lukiosta läheiseen kauppaan. Lukion lähellä, kadunkulmassa, on taidegalleria. Näytteillä on kaikenlaisia tauluja ja esineitä. Muistan, kun esillä oli talu, joka esitti korkokenkää.


Maalaus oli hyvin impressionistinen, ilmeikäs ja kiinnostava. Tunsin pakottavaa tarvetta katsoa sitä tarkkaan kävellessäni gallerian ohitse. En jäänyt katsomaan sitä pitkään, mutta aina näin jonkin uuden yksityiskohdan tai vivahteen. Eikä se ollut sama taulu joka kerta, joskus se näytti tummemmalta, joskus se näytti amatöörimäiseltä, joskus upealta taideteokselta.

Maalausta ei enää ole näytillä. Ehkä joku osti sen, ehkä se unohdettiin. Eikä tällä ollut mitään opetusta: maalaus oli kiinnostava, sitä oli mielekästä katsella. Oltaisiinko tässä taiteen ytimessä kiinni?

Runo: 21:46

Maailma on aika-avaruuden jatkumo,
poimu avaruudessa,
reunapala palapelissä.

Rakentajana aika,
kausaalisuus ja kaaos.

Likaisen peilin lävitse tarkkailemme maailmaa,
epätäydellisinä aisteineen julkaisemme täydellistä tietoa.

Löydätkö luonnosta metriä, massaa, ampeeria, joulea, wattia,
syy-seuraus-suhdetta, funktioita, paraabeleja tai punaista lankaa?
Sokeita,vailla perusteluja,
me emme ole peruste.

Ollaksesi täydellinen, sinun tulee olla täydellisen epätäydellinen.

Runo: 18:12

Yrittäen raiskata enkelit,
Sodoma murskaantui.
Nykyään saa ehdollista,
yhdyskuntapalvelua, sakkoa, vihaisen katseen, isoäidin peittelyä,
omien lasten hämmennystä.

Miltä tuntuisi nähdä oma lapsesi kahdessa muovipussissa,
poliisin kuulustelulapun, papin moraalisen virnistyksen,
"Miksette käyneet kirkossa? Jumalan kosto!"

Join pyhää vettä keuhkot täyteen ja hukuttauduin,
juopuneena astelin veden yli,
käperryin havukuusen alle,
keskelle järveä.

Miksi minulla ei voisi olla kahta isää,
olihan Jeesuksellakin.

10 000 ihmistä on luonnolle arkipäivää.

Runo: 18:03

Kaliumin keski-iän kriisi on puoliintumisaika,
ota avioero ennen sitä.

Runo: 17:27

Liian paljon kasvoja, liikaa hymyä, liikaa välinpitämättömyyttä.
Näennäisesti hyvin, piilottaen hirviötä mielen takan,
pian antaa periksi, pian näyttää kyntensä,
Luoja auta meitä.

Hän kulkee vailla mitään ilmettä,
tuottaa ympärilleen eettisen huokauksen.
Mitä enemmän kuljemme, sitä pienemmiksi jalkamme muuttuvat,
sitä pitemmäksi kielemme muuttuu.
"Saanko kyydin?"

Masennuksesta ja tyhjyydestä valitsisin tyhjyyden,
sen voit täyttää unelmilla ja toiveilla.

Runo: 17:19

Ihminen syntyy itkien,
pelkäen maailmaa, sen äärettömyyttä.
Tarpeeksi turhautenaana hän kuolee,
pelkäen kuolemaa.

Aina on jotain mitä pelkää,
mennyyttä, tulevaisuutta, itseään.
Kuljen sumuisen talon läpi,
aineellistan pelkoni pirrustukseni seinille.
Kehystän ne kullalla ja hopealla.

Jumalan täytyy olla epätäydellinen.

Runo: 21:59

Minä painan lisää kaasua, vaikka muut käskevät lopettaa.
Ajetaan sitten äärirajoille, jos kerran ajetaan, ehkä en saa toista tilaisuutta.
Teräksinen hirviö oikealla, vasemmalla erämaa,
pakenen erämäähan.

Se seuraa edelleen, saalistaan.
Minne ajaisin, minne piiloutuisin, kaikkialla on tyyntä ja paljasta,
ei pakopaikkaa, ei omaa rauhaa.

Kaikkialla vahtii isoveli.

Runo: 20:55

Älä seuraa enää,
älä ajattele minua.
Siellä on hyvä, minne kuljen
muualle, maailman äärelle.

Odotan tähdenlentoa, joka kaappaa minut mukaansa.
Viheltelen maailmalle, kuulen avaruuden udun äänen,
rauhallista, euforista.
Tunnetko sinäkin se, tunteen valloittavan?
Katso yksin maailmankaikkeuden kasvoja ja yritä kysyä polttava kysymys,
minä jään kasvojen eteen avuttomana.

"Se lentää sittenkin!" sanoi Jumala kun enkelit loi.

Runo:16:39

Jos sinä naurat, nauran mukana
Jos sinä hymyilet, minä hymyilen takaisin
Jos sinä halaat, minä halaan takaisin.
Jos sinä vilkuta, vilkutan takaisin
kätken sinut sydämeeni, ohjaan tunteeni sinuun

Jos lähdet, odotan.
En odota kauaa, vain ikuisesti,
ikuisuus on hetki vierelläsi.

Pakenetko rakkauttta, viiltävää tuskaa inhimillisyydestä?
Tuotatko hellyyttä, vai aineettomia valheita?

Runo: 20.51

Miksi puhut kuoleman jäkeisestä elämästä?
Miksi et syntymää edeltävästä?
Miksi keskityt kuolemaan, kirjoitettuihin toiveisiin paremmasta,
paratiisista, taivaasta.

Miksi et ratkaise syntymän tyhjyyden arvoitusta, miksi et paikanna sielun maailmankarttaa?
Miksi tyhjyys on mielestäsi retoriikkaa, tyhjää puhetta ilman säestystä?
Eikö logiikka toimi, etkö ymmärrä?
Rajaisitko maailman, vaikka et tietäisi siitä kuin henkäyksen?
Mittaisitko maailmaa, vaikka tiedät niiden olevan nykyajan Juudaksia?

Maailmaa mittaa kokemukset, eivät keksityt suureet.
Maailma ei ole meidän, olemme vain elämysmatkalla.
Katso, mitä maailma sinulle tarjoaa,
ihmisiä, eläimiä, miljoonia värejä, avaruuden.
Makaa aavikolla ja katso avaruutta, pystytkö käsittämään sen
kauneuden,
äärettömyyden.

Siristä silmiäsi ja taivuta valoa,
luot oman valon,
oman maailman.
Sinä olet itse tärkeä, älä rajoita sitä.

Runo: 17.02

Tapasin tänään itseni, vilkutin hänelle
hän katsoi minuun pää kallellaan:
"Olemmeko tavanneet?"
"Kysytkö tuota aina ihmistä tavatessasi?" vastasin

"En, mutta näytät tutulta." hän sanoi
"Olen sinä, etkö sen vertaa seuraa itseäsi."

Me olemme kaikki yhtä,
samaa maailmankylää,
saman ajatuksen oaavia ukkosenjohtimia,
sekavia, hämmentyneitä, onnellisia tietämättään miksi elämme.
Ehkä sitä ei pidäkään tietää,
elämää siis,
se on hallitsematon, vuorovaikutusten välinen illuusio.

Aina kun ihminen kuolee, minusta tuhoutuu pala,
aina kun vihaa lietsotaan, minusta iho repeää.

Runo: 13.12

Jumala on olemassa, niin minäkin, mitä sitten.
Olemassaolo on erittäin yliarvostettu ilmiö,
ketä se on hyödyttänyt, kenelle se on rauhaa tuonut.

Ajattele kuolleita, historiallisia henkilöitä,
huokuva lämpö, ideaalinen tuoksu.
Kuolleita pitäisi kunnioittaa, ei eläviä, kuolleet osasivat kuolla, me pidämme vielä kiinni
neuvottomina, lapsenmielisinä, katsellen itseämme peilistä.

Elämä on lahja
kuolleet sen tajuavat.
Nauti siitä kaikesta surusta ja materiasta huolimatta.
Usko tulevaan, usko menneisyyteen, usko kuolemaan.
Joka kuolemaa kunnioittaa, ei koskaan kuole.

Ambient musiikin vaikutus

Kuunnelkaa ihmeessä Vangelista, Enyaa ja Aphex Twinia. Aivan mielettömän upeita sävellyksiä, jotka vievät teidät todellisuuden toiselle puolelle. Vaikka itsekin arvostan klassisen musiikin mestareita, kuten Sibeliusta ja Pachelbelia, niin ambient iskee itselleni paremmin.

Klassiseen verrattuna ambient on monitulkintaisempaa ja salaperäisempää. Se sopii kaikille, koska se tuo pintaan kaikkia eri tunteita. Ambientilla on hämmästyttävä kyky tuoda inspiraatiota ja itse juuri kuuntelen sitä samalla kun kirjoitan runoja.

Jättäkää hetkeksi hevi ja tutustukaa ensimmäiseksi Enyaan ja Vangelikseen (vanhempi tuotanto). Elokuvamusiikestaan tunnettu Vangeliksen (Tulivaunut, Blade Runner, 1492) ensimmäiset levyt (Direct) ovat puhdasta jalmetallia.

Runo: Puiden muisto

Muistatko vielä puut?
Metsien valtiaat, vanhat tiedon, rakkauden ja elämän vartijat.
Tuhoutuneina jo toista vuosisataa, olemassa enää harvojen ihmisten kertomuksissa.
Heiät tuhosi naiivi humaanisuus, ymmärtämättömyys kauneutta kohtaan.

Kauanko te olette täällä olleet?
Ammoisista ajoista, aina ensimmäisestä bharmasta lopun aikojen nirvanaan.
Teidän kunnianne, loistokkuutenne, voimanneovat hävinneet,
jäljellä on tuhkaa ja muisto kerrottavana.

Ei teistä voi kertoa, teidät pitää kokea.
Syntymästä asti olen teitä kaivannut, teidän lämmintä syleilyänne, arvokkuutanne
ajatonta viisautta maailmansielun myllerryksessä.
Te tulette vielä takaisin
vielä versoo uusi sukupolvi, vielä auraamme uudet aurat teille
vielä me opimme.

Runo: Ahneus

Oletko jo pyydystänyt haarautuneen valon?
Laittanut esille, kuin eläimen,
analysoinut rikki, leikellyt omiin tarpeisiinsa.

Oletko jo saanut tarpeeksi vanhasta, janoatko viattomuutta.
Aitaat kaiken minkä löydät, lokeroit kaiken minkä tiedät,
yrität ottaa maailman haltuun, vapaan maailman.

Pystytkö lukitsemaan syksyn tummuvan yön tunteen,
tai tuomiokirkon tuoksun, nuoren naisen lempeän katseen?
Ymmärtäminen ja tajuaminen tarkoittaa haltuun ottamista,
lokerointia, aitaamista, hallitsemista, valtaa.
Aineetonta ei voi hallita, voit vain hallita sen kanssa yhdessä.
Ikuisesti.

Turmeltunut viattomuus,
korvattu groteskilla ruumiilla.
Yksin kaipaa hän hellyyttä,
saa vain kuperan katseen tuottaman viillon.

Hän matkaa vielä kerran Tuonelaan,
saapuu Lemminläisen haudalle,
odottaa joutsentaan.
Joutsen on poissa, vapautunut,
hän on vapaa matkaamaan,
varjon toiselle puolelle.

Mihin viattomuus vielä yltää?
Ihmetekoihin, vai herkän sielun tuottamiin sointuihin.
Tasavahvana käy turmeltuneisuutta vastaan,
lopulta tämän sulattaen herkän sielun kuumuuteen.

Runo: Sähköinen leidi

Oletko vielä tavannut sähköisen leidin,
koneiden tuhoajan, vääryyden korjaajan?
Jalokivitaivaassa se teräänsä hioo,
odottaen kohdettansa.

Muinaisen rakkauden sokaisemana,
katselee hän vain varjoja, Platonin aikaisia ideoita.
Mihin sähköinen leidi matkaa?
Kylmään etelään vai läpimään pohjoiseen.

Vielä sinä hänet tapaat, hän muuttaa elämäsi,
ehkä parempaan, ehkä huonompaan.
Se on sähköinen leidi, yksinäinen, kyllästynyt ihmisiin.
Uskomaton vauhti, mielikuvitus, voima, kunnia.
Hyveet sielunvihollisen.

Runo: Loppu

Miksi pidät kiinni katoavaisuudesta?
Miksi takerrut aineen tuomiin lupauksiin,
nöyryyttäkö, pelkoako?

Miksi muuttumattomuus, ikuisuus pelottaa?
Pääseekö sieltä pois, koskettaako se?
Se ei irti päästä, ohjaa sinut muualle, kuuhun ehkäpä.

Katoavaisuus kiehtoo, niin kauan kuin sitä on,
entä lopun päivä, kaikki tuhoutuu
mitä jää jäljelle
henki, toivo.

Runo: Materialismi

Koneetko tuottavat onnea,
tuhoutuva materialismin onnen lähteenä?
Katso savupilveä, katso terästä.
Katoavaista, muuttuvaa.

Vain henki säilyy,
yli maailman ääriin.
Se ei katoa , ei jää loukkuun,
ei tuhoudu menetettyjen unelmien mukana.
Ei kylve leskien kyynelissä.

Jos kaikki eläisivät kuin viimeistä päivää,
ei olisi seuraavaa päivää.

Runo: Rakkaus

Muuta tärkeää kuin rakkaus?
Puhetta, järkeä, kyynisyys valaisee ihmisen mielen.

Se, että saa koskettaa,
pitää hyvänä,
tukea,
se riittää.

Elämä on tyhjyyksien välinen ilmiö
syntymä ja kuolema ympäröivät meidät.
Mikä meidät pitää hengissä?
Kyynisyys, selkeys, puhtaus, välinpitämättömyys?

Vaiko kauniit sanat, ilmiöt, tavat, kokemukset?
Meistä riippumattomia, meistä riippuvaisia,
meihin tukeutuvia, vihassamme eläviä.
Kaikki kaunis katoaa ja syntyy samalla hetkellä.

Kauneus on vakio, ideaalinen olento muualta.

Runo: Automatka

Matka on ikuisuuden tavoittelen tulos
Matka on maailman kehdon kutsumus.
Ohituskaistan alkuun 3 km.

Ajatukset syntyvät prosessisssa
ideaalimaailmassa, toisessa ulottuvuudessa.
Olisivatko ideat meissä itsessään,
kiinnitettyinä sielussamme?

Samettinen yö ja puhtaat ajoradat,
rationalismin arvo sateessa.

Ohituskaistan alkuun 2 km.

Runo: Kohtaus

Kadun kasvot täyttyvät
neonvalolla ja mustilta katseilta.

Eloton kuin kivi,
silmät kuin hiilet
ei elonmerkkejä, ei vastaanotinta.

Hän katselee
tekee kiusaa muille
katseellaan.

Jähmettynyt tajunnanvirta matkaa avaruuden läpi meidän keskellemme
onni, autuus.

Maailma on yksinäinen paikka
läpi sumun, varjon, valon
surun
minä matkaan uudelle paikalleni.

Paikka saavutettu,
kaukana teistä
muualla.

Viikon kappale

Omat tuntemukseni kiteytyvät tähän kappaleeseen:

http://www.youtube.com/watch?v=dE9VkVXfNN4

Elämän tarkoituksesta sananen.

Kuvittele seuraavaa: avaruusalus lähestyy maapalloa. Alus jää tarkkailemaan supertarkkaalla kaukoputkella ihmisten elämä. Miltä me näytämme? Mitä me teemme? Olemmeko vain muurahaisia, teemmekö vain jotain hetken mielijohteesta, olemmeko kaavamaisia, miksi me emme lennä?

Näen elämän tarkoituksen kahlitsevan meitä ihmisiä. Kaikkialla puhutaan elämän tarkoituksesta, uskonnoissa, kirjallisuudessa, runoissa ja mediassa. Kaikilla tuntuu olevan erilainen näkemys. Miksi meidän pitäisi määrittää elämän tarkoitus? Elämä itsessään ja kaikki ihmiset, heidän tarinansa ja kohtalonsa ovat tärkeitä. Me luomme itse elämäämme tarkoituksen. Olemme kuin tyhjä taulu, johon kokemukset maalavat jälkiä.  Vasta kuolinvuoteella/viimeisellä hetkellä elämän tarkoitus tulee sille: elämä on kokemusrypäs, meidän oma luomus.

Eskapismi

Olen eskapisti. Pakenen todellisuutta. Arki ei ole minua varten, en näe todellisuudessa paljoakaan tavoittelemisen arvoisia asioita. Itselleni todellisuus kuvastuu materialismin, ylimielisyyden, ahneude, ilkeyden ja tunteettomuuden pesänä.

Taide on aina ollut pakotie jonnekin muualle, ehkä parempaan, ehkä huonompaan paikkaan, muttta ainakin johonkin eksoottisempaan, rauhallisempaan paikkaan. Mutta hei, älkää pitäkö minua mielisairaalan potilaana, olen luonnostani mielikuvituksellinen ja paljon omissa maailmoissani. Kirjallisuudessa itseäni viehättää 1800-luvun romantiikan ajan mielikuvitukselliset ja tunteikkaat tarinat, mutta sekin vaihtelee. En pidä esim. Nora Robertsin kirjoista, vaikka ne edustavatkin romantiikkaa. En pidä nyyhkykirjoista/elokuvista.

Runoudessa A.W.Yrjänän tuotanto on vahvasti iskoustunut mieleeni ja eskapismi näkyy hänen runoissaan. Suosittelen kaikille Yrjänän runoja, ne eivät ole helppoja, mutta auettuaan ne tuovat elämään paljon uutta sisältöä ja tietynlaista piristettä.

Musiikissa ambient ja psykedeelinen rock ovat suosikkejani. CMX ei edusta kumpaakaan, mutta se on lempiyhtyeeni, voimakaiden sanojen, runouden ja melodioiden vuoksi.
Tässä maailmassa täytyy kuitenin tiedostaa elämän jäykät realiteetit. Koulunkäynti, koulutus, ammatti, työpaikka, veritus, eläke jne. ovat asioita, joita arvostetaan tässä yhteiskunnassa. Mutta jos tällaiseen "pyörään" joutuu, niin eikö silloin tunne että olisi metallisessa laatikossa. Välillä sitä tekee mieli lähteä; ota kaikki rahat tililtä, lennä eksoottiseen maahan ja ala elää, niin kuin haluat. Unohda yhteiskunnan odotukset ja lennä.

Lainaus Arvottomista:
- "Miksi pakenet todellisuutta?"
- "Minusta tuntuu, että todellisuus pakenee minua."
- "Ehkä todellisuudessa ei ole mitään tavoittelemisen arvoista."

Alkubriiffi

Välittömän intuition ja mielenjohtimen vuoksi loin oman blogin. Tarkoituksenani on kirjoittaa mahdollsimman paljon kaikennäköisistä aiheista: enimmäkseen elokuvista, filosofiasta, taiteesta ja omasta maailmankatsomuksestani maailmaa ja ihmisiä kohtaan. Pyrin kirjoittamaan viikoittain, vaikka koulutyöt ja abivuosi (apua) käyvät raskaasti päälle.

Tästä on hyvä jatkaa.