Ihminen syntyy itkien,
pelkäen maailmaa, sen äärettömyyttä.
Tarpeeksi turhautenaana hän kuolee,
pelkäen kuolemaa.
Aina on jotain mitä pelkää,
mennyyttä, tulevaisuutta, itseään.
Kuljen sumuisen talon läpi,
aineellistan pelkoni pirrustukseni seinille.
Kehystän ne kullalla ja hopealla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti