Tapasin tänään itseni, vilkutin hänelle
hän katsoi minuun pää kallellaan:
"Olemmeko tavanneet?"
"Kysytkö tuota aina ihmistä tavatessasi?" vastasin
"En, mutta näytät tutulta." hän sanoi
"Olen sinä, etkö sen vertaa seuraa itseäsi."
Me olemme kaikki yhtä,
samaa maailmankylää,
saman ajatuksen oaavia ukkosenjohtimia,
sekavia, hämmentyneitä, onnellisia tietämättään miksi elämme.
Ehkä sitä ei pidäkään tietää,
elämää siis,
se on hallitsematon, vuorovaikutusten välinen illuusio.
Aina kun ihminen kuolee, minusta tuhoutuu pala,
aina kun vihaa lietsotaan, minusta iho repeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti